STAILAUS
Jos olet myymässä asuntoasi, stailaus kannattaa, ensivaikutelma vaikuttaa!
Stailauksen lähtökohtana on korostaa asunnon parhaita puolia, edistää asunnon myyntiä ja auttaa saamaan asunnosta paras mahdollinen myyntihinta. Siisti, raikas ja avara ilme antaa asunnosta hyvän ja kiinnostavan kuvan.
Stailaus voi sisältää esimerkiksi jo olemassa olevien kalusteiden uudelleen sijoittelua, siistimistä, tavaroiden karsintaa, tekstiilien vaihtoa, pientä pintaremonttia ja valaistuksen lisäämistä. Tilaan saadaan viihtyisyyttä ja kodikkuutta myös viherkasveilla ja piensisustustarvikkeilla.
Stailaus aloitetaan kohteen kartoituksella, jonka suunnittelija käy tekemässä käymällä paikan päällä. Suunnittelija käy läpi parannusehdotelmat asiakkaan kanssa ja halutessaan asiakas voi käyttää suunnittelijaa myös stailauksen toteutusvaiheessa. Soita ja varaa aika!
